Seepralle Heiniä

SEEPRALLE HEINIÄ

Klassikkomatskua, piti olla tulossa ja sitä saatiinkin. Valitettavasti tällä kertaa ei peliesitysten valossa vaan näyttämöllä pääroolia pyrkivät ottamaan ottivat ihan muut kuin kenttäpelaajat.

Aurinkoisena lauantaina 27.2.2016 oli taas aika nelosdirren sotureiden taisteluille. Tällä kertaa taisteluareenaksi oli varattu FBC Turun pyhättö, Sports Garden, Läntisen Turun ökyalueella sijaitseva salibandykehto. Suurin osa KM:n ukoista oli saapunut paikalle jo varttia ennen ensimmäisen pelin alkua ja viimeisetkin saatiin paikalle jo ennen ensimmäisen matsin ensimmäisen erän loppua.

Fyysisesti poissa kentältä olivat maisterit Maisteri ja Läski (tallettamassa rahaa pankkiin), Masa (saunassa), Silli (fanijoukoissa), Koutsi (alaselkä halki) ja Tomppa (harmattan). Reilu kaksi kentällistä sankareita paikalla, ei alkulämpöjä ja varakoutsiosaston valitsemalla Hurlumlei®-taktiikalla laatikkoon – mitään esteitä kullan ansaitsemiselle ei ollut näkyvissä.

Ottelu 1: Päivän ensimmäinen vääntö löylytellään KY-Sporttia vastaan. Kauden ensimmäinen kohtaaminen oli päättynyt Kalkkilan 100-0 antamaan selkäsaunaan eli lopputulokseen 4-1. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa KY-Sport oli yllättävän aneeminen, mutta tällä kertaa vastustaja käy kiimaisena heti ylhäältä kiinni KM:n taiturimaisiin pakkeihin luoden lievää paineenomaista harhantunnetta peliä ymmärtämättömien silmille. KM:n pakkiosastolla tunnetusti käsiä riittää (kaikilla muilla pakeilla kaksi paitsi Lepillä puolitoista), joten ottelun edetessä ja #lihamyrsky’n kangistamien reisien lämmetessä KY-Sportin karvakolmio alkaa repeillä ja vinkua yllättävänkin helposti. Esimakua päivän mittaan pahenevasta farssista saadaan kuitenkin jo ajassa 06:40, kun vastustajan peluri kopauttaa selkeällä mailaan lyönnillä pallon pois KM:n pelurilta, pallo maalille ja 0-1 taululle. Tuomareilla ei mitään käsitystä, että rikettä olisi tapahtunut ennen maalia. KM ei tästä hätkähdä vaan jauhaa omaa peliä ja rakentaa hyviä maalipaikkoja lähes joka hyökkäyksestä. KAI tarjoaa Möllille tyhjän repun, Harri pääsee pari kertaa koittamaan huippupaikalta – ei maalia. Ja kun muut ei tee, niin Perttula maalaa. Digi pysähtyy aikaan 10:05 ja KM tasoihin! Loppuerä neppaillaan päästä päähän ja ihmetellään dumareiden vihellyksiä. Mainittakoon, että KY-Sportille ei vihelletty YHTÄÄN rikettä koko erässä.

Vastaavasti KM rikkoi pillipiipareiden mielestä lähes joka tilanteessa, myös silloin kuin KY-Sportin kaveri sattui horjahtamaan itsekseen. Toisen erän alkuun Perttulalle arvotaan kahden minuutin jäähy korkeasta mailasta. Tilannetta edelsi kulmavääntö, jossa KY-Sportin pelaaja sai ilmeisesti kasvoihinsa osuman mailasta tai jostain ruumiinosasta. Herra pillinvarressa muisti myös tarkentaa, että kasvoihin osuvasta korkeasta mailasta seuraa AINA rangaistus. Kiitos valistuksesta, hyvä tietää, pidetään mielessä myös tulevissa koitoksissa. Kalkkilan raudanluja alivoima ja elämänsä kevättä pelaava KGB-agentti Mertsi maalilla selvittävät KY-Sportin YV-lähentelyt helposti. Vastustaja pääsee kuitenkin erän loppuun heittämään tuurilla ja taidolla kaksi nopeaa maalia ja toiselle erätauolle siirrytään lukemista 1-3. Erätauolla päätettiin ottaa peli haltuun ja kääntää se vielä voitoksi. Mainittakoon, että Möllikkä tanssitetaan pikkukakkoselle kolmannen erän alkupuolella. Kukaan ei tiedä mistä syystä, mutta vastustajan harrastama laidan hakkaaminen vihellyksen jälkeen ei ilmeisesti ollut jäähyn syy? Alivoima taputellaan ilman vastoinkäymisiä ja KY-Sportille tuomitaan jäähy ajassa 36.40. KM jauhaa YV:llä Barca-peliä, pallo liikkuu ykkösillä ukolta toiselle ja noin 130 syötön jälkeen Wellu antaa kultaisen passin Jaajolle, joka niittaa ansaitusti reikäpallon verkon perukoille! 2-3 ja vielä reilut 7 min aikaa tulla rinnalle ja ohi! Pari minuuttia edellisestä ja Laku polkee kevyesti parin karvaajan ohi, kunnes torpataan selkeästi sääntöjen vastaisesti laidan vieressä. Soiko pilli? EI. Pallo KM maalille ja KY-Sport neppaa lukemiksi 2-4 ajassa 40.00. KM päättää nostaa karvausta ja lähteä riskillä hyökkäyksiin, mikä tällä kertaa kostautuu vielä kolme kertaa omissa soiden. Lopputulos 2-7 ei jätä varaa jossittelulle. Mertsi maalilla poimi kaiken poimittavissa olevan, mutta KM puolustuspeli oli liian aneemista. Jo aikaisemmin kaudella vaivannut tehottomuus hyökkäyspäässä oli myös läsnä. Kahdella tehdyllä maalilla on vaikea voittaa pelejä. KY-Sportille kaikki kunnia voitosta ja kiitos rehdistä pelistä. Urheilullinen porukka, jonka liike ja voitontahto olivat avaimet voittoon.

Erityismaininta ennestään tuntemattomille tuomareille, joiden esitys oli täysin luokatonta. Allekirjoittaneen mielestä tuomaritoiminta on parantunut vuosi vuodelta ja tällä kaudella ollut erinomaisella tasolla, mutta ei tässä ottelussa. Toki aina ei voi onnistua…Mutta voiko joka kerta epäonnistua? Tämä jää nähtäväksi.

KM tilastot: Perttula 1+0, 2min Jaajo 1+0 Wellu 0+1 Lepi 2min Mölli 2min

Matsin jälkeen muistellaan aktiiviaikoja, tyhjennetään Ice Power-purnukoita, manataan tuomaritoimintaa ja ihastellaan KAI:n haukkareita. Tappio unohdettuna päätetään lähteä seuraavaan matsiin kiusaamaan lohkoa selkeästi hallitsevaa FBC Turku 2:sta. Valitettavasti Tuken terve polvi otti ekassa matsissa hittiä sen verran pahasti, että Tuke joutui sivuun rosterista ja lähtemään ennenaikaisesti lauantai-illan rientoihin.

Ottelu 2: Vastassa siis lohkon kärkijoukkue FBC Turku 2. Varakoutsiosastolla oli tiedossa FBC:n vahvuudet, liike ja pallollinen peli, ja näitä lähdettiin kuolettamaan parkkeeraamalla bussi omalle kenttäpuoliskolle. Tuomariosastolla ilmeisesti vakuuttavien esitysten johdosta jatkoi sama kaksikko kuin aamupäivän pelissäKIN. Nyt oli siis monella eri taholla mahdollisuus parantaa aamupäivästä…mutta ”Kuinkas sitten kävikään?” (kuten eräässä semi-häiriintyneessä lapsille suunnatussa julkaisussakin arvuutellaan).

Ensimmäinen erä, bussi on parkkeerattu. Ottelun kulku on nähtävissä jo alkuminuuteista lähtien. FBC pitää palloa omalla puoliskolla, puskee päätä K-A-L-K-K-I-L-A –nimiseen lihamuuriin ja KM pyrkii iskemään nopeilla vastahyökkäyksillä vastaan. Ajassa 07:06 Jaajo iskee hirmuisen kudin alamummoon Perttulan maagisesta syötöstä. Tilannetta edelsi treeneissä useasti harjoiteltu hyökkäyspään vaparikuvio, jossa Perttula asettui pallon taakse ja Harri huusi vieressä: ”Anna tähän, mää verän!”. Tunnetusti viileä Perttula ei tästä häkeltynyt vaan sovelsi omiaan ja antoi Jaajon huudattaa kotiyleisöä. 0-1, ei mitään uutta auringon alla, KM ansaitusti johdossa.

Hieman maalin jälkeen alkaa tapahtua valitettavia asioita. Salmiakki rikkoo keskiviivalla ja aivan oikein tilanteesta vihelletään vapaalyönti vastustajalle. Samalla vastustajan maila heilahtaa, tahallaan tai vahingossa, Salmiakin purukalustoon. Suu veressä, hammaskalusto remonttiin…ja herran peli ja kausi ohi. Kuten edellisessä pelissä tuomarit valistivat niin kasvoihin osuneesta korkeasta mailasta seuraa AINA rangaistus. Seuraavaksi jännitettiin kuinka isot rangaistusminuutit tulossa… Ei jäähyä. Ei rikettä. Vastustajan vaparilla jatketaan. Ottelun tuomareilla oli tilanteesta ehkä joku oma näkemys, joka ei koskaan selvinnyt kenttäpelaajille. Loppuerä pelataan ilman maaleja ja tauolle valutaan lukemissa 0-1. Toisen erän alkuun Kyy saa kakkosen mailaan lyönnistä. KM hieman nukkuu vastustajan kulmavaparissa, FBC toimittaa pallon nopeasti maalin edustalle, josta vastustaja törkkää suoraan ilmasta pelin tasoihin 1-1 ajassa 24:54. Loppuerä pelaillaan edelleen FBC:n puskiessa päätään epätoivoisesti lihamuuriin ja KM:n hakiessa ratkaisua nopeilla vastaiskuilla. Molemmissa päissä nähdään tukku puolittaisia maalipaikkoja, mutta toiselle tauolle siirrytään ilman lisämaaleja tilanteessa 1-1. Kolmannen alkuun Möllikälle tuomitaan kakkonen vaarallisista yöllisistä seikkailuista, mutta KM:n alivoima hoitaa tilanteen ilman takaiskuja. Ajassa 42.15 FBC:n puolustaja virittää puolesta kentästä kierteisen leijapallon, joka harmillisesti tipahtaa suoraan KM-maalin vasempaan alakulmaan. Koko ottelun erinomaisesti torjunut Sunnari on voimaton maskin takaa tulleen kudin edessä. Vielä on kellossa vajaa kolme minuuttia iskeä peli tasoihin! KM repii ja raastaa ja saa muutaman makoisan tasoituspaikankin. Ajassa 43:50 lyödään kirsikkaa seepran mallisen mutakakun pinnalle.

Ei hyvää päivää, HERÄTYYYYS! Perttula laukoo maalin edestä pallon muikkuverkkoihin, vastustan (numero muistissa) pelaaja ajaa raukkamaisesti ja varmastiKIN vahingoittamistarkoituksessa selkään selvästi tilanteesta myöhässä ja mitä tekevät tuomarit? Eivät mitään! Valtava torikokous on valmis ja Perttulan kasetti on (ansaitusti) rikki. Seeprat saavat (ansaitusti) kuulla (ansaitsemansa) palautteen. Seuraava kasetti raksahtaa ja Perttulalle (ansaitusti) 2+5+10+20 min. Jotta surkuhupaisa näytelmä saisi vielä jatkoa niin pelikello käy torikokouksen aikana 25 sekuntia, jota ei tietenkään oteta takaisin ja pelata. Loppupelin 45 sekuntia FBC pitää palloa ja vie voiton lukemin 1-2.

KM:ltä erinomainen taistelu sarjakärkeä vastaan, mutta se ei tällä kertaa riittänyt. Voitto FBC:lle ja Kalkkila toivottaa FBC:lle onnea noususta ja menestystä kolmosessa ensi kaudella.

KM tilastot: Jaajo 1+0 Perttula 0+1, 37 min, Mölli 2 min, Kyy 2 min

Päivän leijonat ja lampaat:

  • Laku: Taistelun ruumiillistuma. Fyysinen ylivoima. Mieskaramelli.
  • Sunnari: Kahden maalin takuu pitää
  • Bussi: koko joukkueen puolustus toisessa pelissä.
  • Lammasosasto: Kasetin kesto, hyökkäyspelin tehottomuus, tuomaritoiminta.

Loppuun katsomosta kuultua palautetta: ”Ihana mennä kotiin ja saunaan, kun on saanut kuittailua, huutamista koko päivän ja hoitanut hommat päin honkia, EIKÄ itse tajua sitä”.

Päivän otteluista jäi siis käteen nolla pistettä, pari loukkaantunutta ukkoa ja murheellista pelinjohtamista. 12.3. jatketaan kauden viimeisten sarjapelien muodossa ja varmaa on, että silloin tulee silppua taivaalta!

#jesaaaah #rakkaudenkesä2016 #eilopuikinä #eskst #siltsu #shoko