Kalkkila tanssien sarjakärkeen

KALKKILAN SUNNUNTAIN TRILLERIN LOPPUTULOKSENA TÄYDET 4 PISTETTÄ JA TANSSIEN SARJAN KÄRKEEN!

Kalkkilan Majakan sunnuntaina järjestestämä trilleri ei jättänyt ketään kylmäksi. Spekulaatiot kylmähermoisuudesta liittyvät pääosin perjantaina järjestettyyn saunailtaan, jossa joukkue nautti märkää siinä määrin, ettei turhaa puristusta jäänyt enää sunnuntain peleihin vaan määrätietoinen joukkue otti voitot molemmista peleistä, vaikka jonkun mielestä tiukoille menikin. Joukkueen kantava voima Lauri ”Lepi” Leppänen ei päässyt vielä sunnuntaikaan pelaamaan, vaan kertoi syyksi saunaillassa nousseen ”kuumeen” ja jäi näin ollen kannustamaan omiaan katsomon puolelle. Katsomosta löytyi myös toinen puolustuksen tukipilari Tuke.

Myös pitkään ja hartaasti valmistellut uudet peliasut Kalkkilan 10 vuotisen taipaleen kunniaksi otettiin ottelupäivänä käyttöön.

KALKKILAN MAJAKKA – SBS KY SPORT

Aamun ensimmäisessä pelissä ei lähtökohtaisesti Kalkkilalla ollut mitään hätää. Ensimmäinen maali nähtiin avauserässä Mikko ”Caj” Halmeen todella tyylikkään tarkalla laukauksella heti ensimmäisen alivoiman jälkeen ajassa 07:54. KY SPORT kuitenkin tasoitti tilanteeksi 1-1 kun toista erää oltiin pelattu 3:32. Kalkkilan Tomi ”Kake” Randell kerrytti kunnioitettavan määrän jäähyminuutteja ja näin hämmensi KY SPORTIN rivejä antamalla heille ”liikaa” ylivoimaa. Randellin jäähy toisen erän lopulla antoi KY SPORTILLE toivonkipinän, mutta Otto Sunnarin ilmiömäinen maalivahtityöskentely piti Kalkkilan kasassa toisen erän loppuun.

Kolmanteen erään lähdettiin alivoimalla tilanteen ollessa edelleen 1-1. Sitten se tapahtui, Mikko ”Harri” Tammi, joukkueemme kapteeni, ihmisen lapsi, pompotteli palloa ilmassa tuomarin pitäessä pilliä suussa ja samaan aikaan herkeämättä tarkkaillen onko kyseessä korkea maila..ei ollut…ei lähelläkään, Harri löi ilmasta pompottelun päätteeksi pallon häkkiin ja tilanne 2-1 Kalkkilalle. Noin minutti tämän jälkeen Kalkkilan rookie Markus ”Baba” Blom antaa maalille namupassin Janne Larjamalle joka ei erehdy koskaan. Suoraan syötöstä pallo verkkoon ja tilanteeksi 3-1.

Tilanne tuntui olevan täysin hallinnassa ja loppuaika pelkää nautintoa, mutta sitten… Tomi Randell otti ottelun kolmannen jäähynsä ja pienen protestoinnin jälkeen sai kasaan 2 + 2 + 10 min, tässä kohtaa peliaikaa jäljellä reilu 13 min.  KY SPORT rankaisi heti ylivoimalla ja kavensi tilanteeksi 3-2. Joukkueemme kapteeni, Kalkkilan kapteeni mr. Tammi pyytää aikalisän. Fiksu veto, nyt jätkät rauhassa, ei mitään hätää. Kalkkila kesti kuin kestikin alivoiman ja kun kolmatta erää oli jäljellä n.5 min, Janne ”Möllikkä” Halme edellisen illan häiden (ei omien.. vielä) jälkeisestä tärinästä huolimatta survoi pallon verkkoon veljensä Cajn huikean alustuksen jälkeen. Ottelun viimeisen sinetin ja loppulukeman 5-2 viimeisteli kylmähermoisesti Markus ”Läski” Lauri. Tästä oli hyvä jatkaa seuraavaan peliin.

Mikko Halme 1+1, Mikko Tammi 1+0, Janne Larjama 1+0, Janne Halme 1+0, Markus Lauri 1+0, Markus Blom 0+1, Marko Kankare 0+1

KALKKILAN MAJAKKA – USB

Päivän toinen peli alkoi tunnin päästä edellisestä. Väliajalla oltiin puitu viikonlopun tapahtumia ja nautittu kanttiinin virvokkeita. Tunnissa saa mukavasti jo lämminneet lihakset täysin jumiin, jätetään alkulämmöt amatööreille, nyt mennään!

Alku alkoi katastrofaalisesti, ensimmäistä erää oltiin pelattu alle kaksi minuttia kun USB tekee ensimmäisen maalin, tilanne 0-1. Vaikka Kalkkilalla oli hyviä paikkoja alusta lähtien, maaliin asti palloa ei saatu. Ensimmäistä erää pelattu reilu 10 min, kun edellisen ottelun voittomaalin tekijä, pankkiiri Lauri iskee Kalkkilan ensimmäisen maalin, tuuletuksesta päätellen osui ja upposi! Tunteita… paljon tunteita. Tilanne 1-1, tunnelma vaihtopenkillä helpottui, mutta vain hetkeksi… Ensimmäisen erän viimeisellä sekunnilla USB siirtyy 1-2 johtoon, summeri soi ja Kalkkila takaa-ajotilanteesta erätauolle.

Toinen erä pelattiin hyvin, varsinkin Kalkkilan ykkösketjun työskentely oli todella kaunista katsottavaa. Pallo pyöri vastustajan päässä ja tuntui kuin pelaisimme ylivoimalla. Rauhallista pallon siirtelyä ja pojat tekivät mitä halusivat, mutta edelleenkään palloa ei saatu maaliin saakka. Kun toista erää oli pelattu reilu 10 min USB siirtyy 1-3 johtoon. Peli jatkuu, ykkösketju pyörittää edelleen ja sitten.. Jaajo tykittää todella hienon kavennusmaalin pankkiirin syötöstä, näyttävän kuvion päätteeksi tilanne 2-3! Kalkkilalla on erän loppuun vielä loistavia maalipaikkoja mutta ei osu. Kolmanteen erään siirryttiin tappioasemassa, silti jengistä huokui itseluottamus…kyllä me vielä noustaan täältä!

Kun kolmatta erää pelattu vain puolitoista minuttia USB siirtyy jo 4-2 johtoon. Kalkkila hallitsee, mutta USB tekee maalit, mitä täällä tapahtuu?! Vain minuutti tämän jälkeen ykkösketju iskee jälleen ja kukapa muu kuin Mr. Lauri!! Pankkiiri ilmiliekeissä! Läski sytyttää Kalkkilan Majakkaan jälleen valon Kaasun hyvästä passista. Majakka loistaa jälleen ja luotsaa koko joukkuetta sekä luo toivoa että tää hoidetaan vielä!

Tilanne 4-3, kolmas erä lähenee loppuaan, Kalkkila hallitsee… ei silti maaleja, nyt alkaa olla jo kiire! Kun kolmatta erää on jäljellä alle 2 minuuttia Majakka onnistuu tasoittamaan pelin! ”Kumisaappaat, talikko, kotikunta on Halikko!” Koutsi antaa namuliinin Mikko ”Caj” Halmeelle, joka ei erehdy!!  Yleisö huutaa, kaikki huutaa!!!! Tilanne 4-4! Nyt vaan malttia niin saadaan piste kotiin!

Kolmas erä aivan lopuillaan, viimeiset sekunnit käynnissä… Kalkkila pyörittää, ykkösketju pyörittää.. nyt jätkät jäitä!! Pallo liikkuu kauniisti USB:n päädyssä, pankkiiri katsoo, pankkiiri syöttää…. JA BOOOOOOOM! Kapteeni Tammi, mies joka ansaitsee kuvansa seteliin (pankkiiri hoitaa) iskee Kalkkilan 4-5 johtoon, kun peliä on jäljellä vain 6 sekuntia! Kaikki huutaa, koko joukkue kentälle, kaikki haluaa koskettaa ja suudella tätä messiasta, miestä joka olisi halunut syntyä jalkapalloksi!! JESAAAAAAHHHH!!!!! Kalkkila voittaa, elämä on ihanaa, meillä on maailman paras jengi!

Markus Lauri 2+2, Mikko Tammi 1+1, Jaakko Ilvonen 1+0, Mikko Halme 1+0, Joni Koskimäki 0+1, Marko Kankare 0+1